perjantai 27. joulukuuta 2013

Tapahtumia ajalta ennen ajanlaskun alkua??

 
 
 
Mitä tulikaan tehtyä kuluneen vuoden aikana... sitä ei moni tiedä ;) Taino.. ehkä tietääkin. On tullut nimittäin puuhasteltua sen verran paljon ja laajalti, että kaikkea en edes muista näin yhtäkkiä.
 
Kaivelin puhelimen syövereistä apua, mutta sekin hieman hataraa, kun puhelin on vaihtunut tässä vuoden aikana, niin kuvista ei enää tiedä milloin ne on otettu. Joitakin päällimäisenä mielessä olevia kuitenkin sain siirrettyä koneelle asti ja sen voitte todeta alta.
 
 










Paljon muutakin on tullut touhuiltua ja hurjasti jäi vielä kuvia puhelimen pimeisiin kansioihin, joita ei kukaan koskaan avaa..
Uudenvuoden lupauksia/päätöksiä/tai vastaavia olenkin jo muutaman keksinyt;
1. Alan liikkumaan enemmän, vaikka kyllä nytkin sitä jonkinverran teen, mutta lisää vaan !!
2. Otan ensivuoden jokaikisenä päivänä vähintään yhden kuvan. Niistä sitten ehkä lisää ensivuoden lopulla ;)
3. Lupaan panostaa enemmän kouluun! Tämä ehkä se tärkein ja päällimmäisin ajatus.
 
 
Joulu oli ja meni, kivoja lahjojakin sain muutaman, ruokaa tuli jonkinverran syötyä, päivät menee nukkuessa.
 
Tänään sain aikaiseksi lähteä ulos sateeseen vähän hölkkäilemään jouluruokia pois ja kivaahan se oli. Ehkä tää motivaatio pysyy jonkin aikaa ;)
 
Uusivuosi on _ideana_ viettää muutaman kaverin kans, tosin kaikki on vielä ihan ideatasolla, eli toteutuksesta ei tietoakaan :D
 
Kivaa loppuvuotta ja hyvää uuttavuotta ja hauskaa lomaa!
 
Pinja kiittää ja kuittaa.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

joulujoulujoulu ♥

Hejssan ! Ihanaa, tuolla on talvi ja kohta eletään jo joulukuuta ! (: Heh, pitkästä aikaa sain tonne hakuun kirjoitettua blogin osoitteen ja kirjattua itteni sisälle, vaikka koville se kyllä otti ! :d Mitähän mä sitten kertoisin, mistähän alottaisin.


Mulla on nyt jo jonkin aikaa ollu sellane olo, että mä vaan haluan muuttaa takas kotia, että tää kaupunki ei vaan oo se paikka, missä mä viihdyn ja haluan asua. En mä tunne, että tää kämppä olis mun koti, saatika, että tää kaupunki olis mun koti ? En mä tiiä mistä se johtuu, ehkä mä vaan en oo kaupunki ihminen. Mutta, en mä voi kotiakkaan muuttaa. Ensinnäkin. Mulla ei ole siellä omaa huonetta .. enään. Se vallattiin, kun muutin pois. Mutta se asia kyllä varmasti saataisiin jotenkin hoitumaan, mutta kyydit. Joka aamu mun pitäis ensin saada kyyti bussille ja joka ilta bussilta kotia. Se menis jo aika hankalaks, sen verran korvessa, kun asutaan. Huoh. :c Mutta, ehkä se tästä, ei tässä enään oo, kun puol vuotta suunnilleen, vähän reilu kai. Mut jotenkin toi koti vaan vetää puoleensa, se on nin rauhallisella paikalla, kaukana kaupungista ja katuvaloista :D siellä on sauna ja mun ihana perhe.  ♥


Viikonloppuna oli niin ihana olla kotona ♥ Me kuunneltiin pikkusiskon kanssa joululauluja ja leivottiin joulutorttuja ja pipareita kynttilän ja jouluvalojen valoissa ! ♥ Oli niin ihana fiilistellä, kun ulkona satoi lunta ja oli pimeetä, mutta sit kumminkin niin paljon valosampaa, koska se lumi ! Nyt odotan enemmän kuin innolla tulevaa lauantaita, kaikkia ihania joulujuttuja, kuten joulunavajaiset ja kaupallakin on joku avajaisrieha, jee ! Ja äitiä lupasin mennä auttamaan joulukorttien askartelemisessa, se, kun on jossain ihme MLL:n jutskassa askartelemassa pikkusten kanssa. c:


Nyt mä oottelen huomista, jolloin lähen heti aamusta äitin kanssa vähän shoppailee, joulujuttuja ja sillasta (: ja odotan viikonloppua, pääsen kotia ! (: Se vaan tässä vähän kyrsii, että pääsen lähtemään kotia vasta perjantaina illalla, koska illalla on esitys ja joudun lähtemään takas kaupunkiin jo sunnuntaina aikasin, koska kahdelta pitää olla takas täällä, koska esitys taas. ): Ens viikon torstaina olis tiedossa vähän pikkujouluttelua luokan kanssa ja niin, torstai iltana sitten pääseekin jo lähtemään takas kotia ja sitten olis tiedossa näytelmäporukan retki ! Jeee ! Ja sitten ei enään ookkaan paljoa koulua lusittavana, koska 13. pv alkaakin jo joululoma ! 



~ esmo. c:

perjantai 8. marraskuuta 2013

ompporomppompom.

Khihihii :) muistinpa viimein palata koneen ääreenkin.
Ja nyt voin sepustella kaikkia maailman asioita mitä on tapahtunut viimekerran jälkeen!!
 
Mulla oli mm. koeviikko ja siitä selvisin yllättäen jopa ihan kunnialla (kai) tällä kertaa. Vähän jännittää kyllä, koska luettua ei tullut paljon mitään :)
 
Jajajajaj!!!!! Oltiin Essin kans Robinin keikalla hankasalmella! Super! Okei ollaan me vähä lapsellisia, mutta ei se mitään. Se oli oikeesti tosi hyvä !
 
Hmm, mitähän vielä muuta... Ainii, mää ostin uuden talvitakin! Eli enää en palellu<3 Se on semmonen tummatumma punanen ja aikas pitkä.
 
Jajaja sitten tein tossa eilen iskälle isänpäiväkortin ja piilotin sen huolella vaatekaappiin! ;) Kuvan siitä voin laittaa tuohon alemmas. Ja sitten on tarkoitus vielä leipoo iskälle kakku!! Ohjeen bongasin netistä ja se kuulosti niin superhyvältä, että pakko kokeilla!! täältä ohjeeseen :)
 
Ja nyt viikonlopun viettoon, vihdoin, ihanaa!
 
 
 
 
 
 
 
 


Ainiii!! Ja tietty toi uus phone on tullut sen edellisen kirjotuksen jälkeen !!
 
Niiiin ja ei se viikonloppu ihan kunnolla pääse vielä käyntiin. Muutamat koulutehtävät tehtävä ensiksi. Ja tänään alkoi uusi jaksokin! Mulla aineina on ruotsi, kemia, englanti, terveystieto ja matikka.
Oh my, miten tuun selviämään!?
 
 
 
-Pinja-


maanantai 14. lokakuuta 2013

Syksy, loma, huiii kylmä (:

Takki päälle, lapaset käteen, kengät jalkaan, kamera taskuun, let's go!
 


 
Mä oon mitä oon, ja teen mitä teen
Ja voit pitää ton ankeen asentees
Mut sitä koht joudut punnitseen sä
Ku oot mitä oot,
mut lopult sä oot just niinku mä
 




 
Toi viimenen kuva.. kävelin tuolla pitkinpoikinpuskia ja sieltähä löyty kaikenmoista. Hui.
 
 
Tänään aamulla oli semmoiset -5 astetta pakkasta (mun herätessä siinä 9 aikaan..). Eli villasukat jalkaan ja sohvan nurkkaan. Enpä siellä kuitenkaan kauaa viihtynyt, kun jo mieli teki pihalle raikkaaseen ilmaan.
Ja onneksi menin. Oli tosi mukava käydä kävelyllä ilman mitään kiirettä tai päämäärää. Tunti siihen kaikenkaikkiaan upposi. Nyt kaakaomukin kanssa hyvän musiikin ja kirjan ääreen! (:

torstai 10. lokakuuta 2013

Kävele mun kaa ihan minne vaan kunnes tämä maailma kauas katoaa

Hiii :) sain tossa eilen kokeita takasi ja oikeesti oon niiiiiiiiin ylpee itestäni ! Historista pisteet 7.5/12, biologiasta 9+, kuviksesta 8+ ja FYSIIKASTA 10 !?!?!??!?!?!?!?! mitä täällä tapahtuu?! (:
 
 
Ja koska en ite oo jaksanu millääänn vaivautua, ni saatte nauttia jonkun toisen aikaansaannoksista (;
 
 
 


tää oli niin söpö :3
 
 
Hihihh, että semmosii (: En malta odottaa ensviikkoa,Loma!! Ja pääsen vhdoin ja viimein käymään Miian <3 luona ja tsekkaamaan sen koulun ja porukan siellä !! ((:
 
 
 
 

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Jöööö, sain tänää koulukuvat !!!!!
Jaja oon ihan tyytyväinen sitten kuitenkin tuohon omakuvaan, mutta huomatkaa mun superinnostunut ilme luokkakuvassa ! c;
 
 
 
Ainii, enkä edes saanut kokeita tänään. Petyin, mua on huijattu.






tiistai 24. syyskuuta 2013

...


 
 
 Kävin vähä shoppingoimassa tänään tarkoituksena löytää siis takki, joka multa on tähän asti puuttunut. Päätinpä olla taas säästölinjalla ja marssin hyppytunnilla kirppikselle. Sieltä sitte löytyikin aivan ihana mekko (silmällä pitäen tulevia juhlia c; ) ja just sopiva paitapusero. Mekko on tuollainen musta, jossa on valkoisia tähtiä ja yläosa ns. liivi ja paitapusero on ihan perus pinkki ( :ooo). Pinkki on tähän asti kuulunut mun vaatekaapin vähemmistöihin, mutta nyt tuli siihenkin muutos. TAKKI, MINKÄ OSTIN ON NIMITTÄIN MYÖS PINKKI !!!!!!! :DD <3
 
 
 
 
Tossa yläpuolella on yks kuviksen töistä "omakuva" joka mun mielestä oli aika onnistunu (ottaen huomioon, että hiukset vielä sillon oli tollaset) !!
 
 

 Eikait tässä sit muuta. Jännityksellä ootan huomenna selviäviä koetuloksia historian, biologian, kuviksen ja fysiikan suhteen.... Huiiii !
 
Matikan kokeen sain jo ja 9 tuli, jeeees !!!


sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Oma maailma, omat säännöt

 
<3
 
 
Ouuuujeah. Cheekin levy tuli tosiaan tossa pari päivää sitte ja sitä on tullu luukutettua siitä lähtien :))
 
On tässä muutaki tullu tehtyä, kaverin kanssa vähä eräjormailtiin ja oltiin yötä kodassa ja sit oon katellu noita tulevan jakson aineita ja kirjoja. Maanantaina alkais heti ihan täyspitkällä päivällä
8-16 huhhuh, mut niin se vaan menee. Itehän lukkarini tein :DD Nii ja toki oon taas ehtiny kameran kans pelleillä, ku keksin huiman ovelia juttuja ;)
 









maanantai 16. syyskuuta 2013

Oo mulle rehellinen, oo mulle aito, ni sust ei tuu mun edelline, vaa sust tulee ainoo.

Oooops, kui ahkerasti mä oonki käyny tänne kirjottelee ! c; öh. Mutta eksyin tänne nyt kumminki ! Voisin kertoilla vähän jotain alkaneestä kouluvuodesta - vai mikä ikinä se sana voikaan olla.

Alotin siis opiskelemaan musiikkilinjalla, sellanen suuntaa antava vuosi tavallaa. On ollu ihan huippu hauskaa ! Me ollaan leikitty teatteriporukan kanssa, naurettu liikaa, ollu hyvää ruokaa, suunniteltu tulevaa prokkista, vähän kirjoteltu omia kappaleita ja huomenna olis luvassa opetusta Antti Kleemolan mukaan ! :D hah.

Mä siis tosiaan muutin kans parin kaverin kanssa solukämppään ja sielläki meillä on ollu ihan tosi kivaa ! Iltaset pärinät, nopeet siwajuoksut ja joululaulut on tullu 'säännöllisiks' :D:D:D olipa selkee lause. Mutta siis, emman kanssa menee illalla aika lujaa, tulee naurettua ihan tajuttomasti :D ja siwajuoksut .. mikä sana. mutta siis, aika monena iltana on tullu sellane 'vitsi tekee mieli suklaata' ja koska siwa on ihan muutamankymmenen metrin päässä on sinne tullu juostua monena iltana, jotta saa salkkareille suklaata, haha. Ja joululaulut .. no ei ne oo säännöllisiä, eikä niistä sen enempää, mut se vaa piti kirjottaa toho .. ö.ö

Anteeks, mulla ei oo mitään kerrottavaa ja muutenki lyö nyt kyllä koko ajan tyhjää, kaikki menee ohi ja sellasta. :D http://vahvempikuinmina.blogspot.fi/ - sen verra viel, et eksykääpä tonne ja liittykkää lukijoiks, lukekaa, kommentoikaa ja kaikkee ihanaa ! c:

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Ai pitiks mun tehä jotai... ?

 Huomenna se tosiaan alkais, koeviikko siis. Viikonloppu piti käyttää lukemiseen, mutta miten kävi...
Eilen lauantaina ajettiin mummolaan valmistelemaan sen synttäreitä. Tai no okei, naiset valmisteli, miehet puhu autoista ja me lapset/nuoret säädettiin kaikkee omiamme. Hauskaa oli, koska näin pitkästä aikaa serkkuja ja ne on ihan superkivoja !! Kotiin kömmin siinä yhdeksän aikaan, eli enpä tainnut kirjaa aukaista, ups. Nooo tänään olivat sitten ne varsinaiset pippalot ja taas lähdettiin aamulla ajamaan kohti mummolaa. Ensin oli hirmuinen hulina; kakkua sinne, kuppeja tänne, missä kukat, nyt repes sukkahousut, jne... Siitä sitten karattiin kaiken hälinän keskeltä ulos serkkujen kanssa ja taas on vatsalihakset kipeinä liiasta nauramisesta ;D. Ja tuota noin.... koulukirjat jätin suosiolla pois matkasta, hupsis.... Kuvia ei pippaloista ole, sillä menon ymmärtäisi vain jos oli paikalla. :D
 
 
Oon vihdoin ryhdistäytyny (siis muun kun koulun suhteen :D) !! Aloin taas juoksemaan iltaisin sellaisia n. puolen tunnin lenkkejä tuossa lähilammella ja kivaa se on ollut ! Yks päivä tarrasin jopa kameran mukaan ja nappasin parit kuvat !
 
 
 












 













 
 
 
 
Sillälailla. Huomenna kuviksen koe, keskiviikkona biologian koe, torstaina historian koe ja perjantaina fysiikan koe... Taitaa nyt olla niin, että kirjat kutsuvat, heibaaaaa !!!!
 
 
(tuun sit itkee teille ku en päässy kokeista läpi..)

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Ai mikä vapaa-aika...?

 
 
 
 

 
 
 
 
 
Just tällanen fiilis mulla on. Aika menee koulussa, koulumatkoilla ja kotona kouluun panostaen...
tänäänkin ilta olisi mennyt kotona möllöttäen, ellei Miia olisi sattunut kylälle. Okei, no kotona silti möllötin, mutta en yksin! Matikan tehtävät huutaa mua avaamaan koululaukun, mutta tietokone ja kaverit on aina vaan suurempi houkutus..  Rankkaa tää lukio on, mut sille tielle kun lähin ni sen käyn myös loppuun. Tai se olis ainaki tarkotus tällä hetkellä (katotaan mitä vuoden päästä...). En osaa taas päättää mitä kirjottaisin, vaikka juttua tulis sellasella syötöllä, että huh huh. Ehkä parempi jos pidän vaan suuni taas kiinni niin pysyy muut perässä.
Sen verran kuitenkin, että huomenna pitäis koululle ehtiä 7.50 mennessä johonkin "luentoon"? tai jotain. En oikeen saanu selkoo mikä se oli. Noo, mutta se siis kestää koko aamupäivän. (jes ei historiaa!)  Iltapäivällä  olis sitten vielä yksi fysiikan tuntu ja sen jälkeen ah, vapaus ! Eli bussi kohti laukaata ja Ainoa ja pitsaa ;p !!!
Perjantai menee kotona möllötellessä ja kokeisiin lukiessa.. Sieltä se nimittäin kohta tulee, mun ihan eka koeviikko! Ounouhh, en haluu ees tietää sitä luettavan tekstin määrää..
Ainevalinnat ensimmäiselle vuodelle on myös tänään sinetöity, eikä suuria muutoksia enää siis voi tehdä. Mitään erikoista ei tainnut tulla valittua. Paitsi mitä nyt kieliä, saksa ja venäjä. Selviinkö? Luutavasti en.
Jalat juoksemisesta pölkkyinä lähen jatkamaan iltaa ja viettämään laatuaikaa matikan, telkkarin ja marjarahkan kera. Buenas noches ja silleen, se on moro ny !





-Pinja-