lauantai 31. elokuuta 2013


Kummitytöllein <3


"Tahdon sinun tietävän sen,
olet ainutlaatuinen ihminen.
Ei ole toista, ei yhtä kaunista ja suloista.
Olet pienen pieni taimi vielä,
en malttaisi odottaa kun kukaksi
puhkeat siitä.
Sitä rauhassa odottelen,
sua parhaani mukaan hoivailen,
tukea ja turvaa annan
ja sinusta huolta kannan.
Rakkauttani sinun ei tarvitse epäillä,
sylissäni on aina tilaa lepäillä."



"Kun on oikein pieni,
voi lentää linnun untuvalla,
nukkua orvokin lehden alla,
kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni,
voi keinua heinässä heiluvassa,
levätä kukassa tuoksuvassa,
kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni,
voi istua lumihiutaleille
ja liitää maailman tuulien teille,
kun on oikein pieni."




"Rutista, rapsuta, rakasta,
silitä pientä päätä.
Lähelle ota ja lämmitä,
älä suukkojasi säästä.
Ole tuhlari hellien sanojen,
kosketa poskea, kättä.
Tuudita, helli ja hyväile,
ota syliin, pois älä päästä."









-Pinja-

lauantai 3. elokuuta 2013

9 päivää, 9 yötä, let's go !



Hui, kohta se on ohi. Loma nimittäin. Onneksi on vielä kuitenkin muutama päivä aikaa vain rentoutua
ja chillailla kavereiden kanssa ulkona, kun vielä on lämmintä ja aurinko paistaa :)

Tiistaista lähtien olen saanut asustaa koko iisoa taloa ihan omillani, sillä vanhemmat ovat ulkomailla ja pikkusisarukset mummolassa. Toki olen sielläkin aikaani viettänyt, ettei käy aika pitkäksi. Ja saahan mummolla aina herkkuruuat ;)
 
Tämän iltapäivän olen pyhittänyt (ekaa kertaa tänä kesänä :o) pelkästään auringossa makoilulle.
Myöhemmin olisi vielä tarkoitus lähteä rannalle vähän uimaan ja muuten vaan viettämään aikaa. 

Kyllä on kesä tuntunut taas kerran liian lyhyeltä. Tai sitten tekemistä ja toimintaa on vain riittänyt joka päivälle, eikä aikaa ole jäänyt yli yhtään. 12. päivä pitäisi sitten minunkin sinne koulun penkille raahautua, vaikka myöhäiset herätykset ja auringon lämpö kuinka houkuttelisivat jäämään kesäfiiliksiin...